Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 59


 

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Inarin Vuokra-asunnot Oy:lle

 

Kunnanhallitus 21.11.2023 § 232 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Inarin Vuokra-asunnot  Oy hakee Inarin kunnalta omavelkaista takausta yhteensä 1 100 000 euron lainoille. Tommintie 2 B-talon peruskorjaukseen 550 000 euroa ja Tommintie C-talon peruskorjaukseen 550 000 euroa. Takausanomus on ohessa.

 

Lainat kilpailutetaan keväällä 2024, kun mahdollinen takauspäätös on saanut lainvoiman. Tommintien hanke tehdään kokonaisuudessaan Inarin Kiinteistöt Oy:n omana työnä. Tommintie 2 B-talon peruskorjaustyö on määrä alkaa maaliskuussa 2024.

 

Yhtiön mukaan kokonaisvelkamäärä ei uuden lainan myötä tulisi tulevalla tilikaudella kasvamaan, mikäli korot pysyvät nykytasolla.

 

 Viimeisimmät kunnan antamat omavelkaiset takaukset Inarin Vuok­ra-asun­not Oy:lle ovat  v. 2019 2,85 milj. euron lainalle, v. 2020 0,7 milj. euron lai­nal­le, v. 2021 0,8 milj. euron lainalle ja v. 2022 0,9 milj. euron lainalle. Lisäksi tällä hetkellä 1 milj. euron lainatakauksen uudelleenkäsittely on kunnan päätöksenteossa meneillään.

 

 Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetystä tehtävästä. Kun­nan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Vas­ta­va­kuu­te­na voivat olla takauspääomaa vastaava määrä kiinteistökiinnityksenä tai yri­tys­kiin­ni­tyk­se­nä.

 

 Takausten osalta Euroopan komissio on antanut tiedonannon (2008/C155/02), jonka 3.2. kohdan mukaan seuraavien edellytysten täyt­­mi­nen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus (kunnan takaus) ole valtiontukea:

  1. Lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa.
  2. Takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asianmukaisesti (kiin­teä enimmäismäärä ja rajattu voimassaoloaika).
  3. Takaus ei kata missään vaiheessa enempää kuin 80 % lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä.
  4. Takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta.

 

 Edellä esitetyn 3. ehdon mukaista 80 %:n rajoitusta ei sovelleta sellaisen yri­tyk­sen rahoittamiseen myönnetyn valtion takaukseen, jonka toiminta muo­dos­tuu ainoastaan niille tehtäväksi annetusta yleisiin taloudellisiin tar­koi­tuk­siin liittyvästä palvelusta silloin, kun takaajana on viranomainen, joka teh­­vän on antanut. Inarin Vuokra-asunnot Oy on Inarin kunnan 100 %:sti omis­ta­man tytäryhtiön tytär.Yhtiö tarjoaa vuokra-asuntoja myös ns. so­si­aa­li­sin perustein, jolloin toiminta kuuluu kunnan toimialaan. 4. ehdon mukaisesti kunnan tulee takauksesta ottaa takausprovisio. Ta­kaus­pro­vi­sio on vuosittainen korko, joka lasketaan taattavan lainan jäljellä ole­vas­ta pääomasta.

 

 Ta­kaus­pro­vi­sios­ta ja määrästä päätetään tapauskohtaisesti sa­mas­sa yhteydessä, kun takauspäätös annetaan. Kunta perii 0,5 % provisiota takauksistaan kokonaan omis­ta­mil­taan yhtiöiltä ja 0,75 % osittain omistamiltaan yhtiöiltä. Vastavakuus- ja takausprovisiovaatimukset tuodaan esille myös kunnan Sijoitustoiminnan perusteet -asiakirjassa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää antaa Inarin Vuokra-asunnot Oy:lle omavelkaisen takauksen yhteensä 1 100 000 euron (550 000 euroa + 550 000 euroa) myöhemmin kilpailutettaville lainoille. Annettava takaus kattaa lainan koko pääoman yhteensä 1 100 000 euroa, korot, viivästyskorot ja mahdolliset muut kulut. Takauksen ehtona on, että yhtiö toimittaa kunnalle lainan pääoman suuruisen vastavakuuden. Yhtiö maksaa takauksesta vuosittain takausprovisiota 0,5 % kunakin vuonna jäljellä olevalle lainapääomalle erikseen sovittavana ajankohtana

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Valtuustolle

 Lisätietoja: talouspäällikkö Pirjo Kyrö, puh. 040 517 5042,

  pirjo.kyro@inari.fi

 __________

 

 

Valtuusto 14.12.2023 § 59  

64/02.05.07/2023 

 

Ohessa on Inarin Vuokra-asunnot Oy:n takausanomus. 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää antaa Inarin Vuokra-asunnot Oy:lle omavelkaisen takauksen yhteensä 1 100 000 euron (550 000 euroa + 550 000 euroa) myöhemmin kilpailutettaville lainoille. Annettava takaus kattaa lainan koko pääoman yhteensä 1 100 000 euroa, korot, viivästyskorot ja mahdolliset muut kulut. Takauksen ehtona on, että yhtiö toimittaa kunnalle lainan pääoman suuruisen vastavakuuden. Yhtiö maksaa takauksesta vuosittain takausprovisiota 0,5 % kunakin vuonna jäljellä olevalle lainapääomalle erikseen sovittavana ajankohtana.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen.

 

 Lisätietoja: talouspäällikkö Pirjo Kyrö, puh. 040 517 5042,

  pirjo.kyro@inari.fi

 

 _________