Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 34


 

Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen, strategia ja talousarvio vuodelle 2024 klo 9.05 - 9.55

 

Tarkastuslautakunta 13.12.2023 § 34  

206/00.02.03/2023 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri

 

Tarkastuslautakunta on pyytänyt kunnanjohtajalta katsauksen -strategia ja talousarvio vuodelle 2024. Lisäksi halutaan kuulla kunnanjohtajan näkemykset kunnan talouden ja toiminnan suunnittelun sekä raportoinnin kehittämisen tarpeista ja aikataulusta.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kuullaan ja merkitään tiedoksi kunnanjohtaja Tommi Kasurinen: - strategia ja talousarvio vuodelle 2024, - talouden ja toiminnan suunnittelun ja raportoinnin kehittäminen.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Puheenjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tämän pykälän käsitteelyyn osallistui myös talouspäällikkö Pirjo Kyrö.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.