Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 3


 

Keskusvaalilautakunnan ilmoitus valtuutetuiksi ja heidän varajäsenikseen valituista ajalle 1.8.2021 - 31.5.2025 / muutokset valtuustokauden aikana

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 246 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Varavaltuutettu Kari Akujärvi on kuollut. Hän oli Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varajäsen. Vaalilain 93 §:n mukaan varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi valtuustokauden aikana, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1. valtuusto toteaa, että Kokoomuksen valtuustoryhmän 2.-8. varajäsenet siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin
2. valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään puolueen valtuustoryhmälle uuden 8. varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Valtuustolle

 Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

  mari.palolahti@inari.fi

__________

 

Keskusvaalilautakunta 13.12.2023 § 16 

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomuksen valtuustoryhmälle uuden 8. varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Ohessa olevien kuntavaalitulosten perusteella seuraava varajäseneksi nouseva edustaja on Mika Vikeväkorva.

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Mika Vikeväkorvan Kokoomuksen valtuustoryhmän 8. varajäseneksi. 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta määrää Mika Vikeväkorvan Kokoomuksen valtuustoryhmän 8.varajäseneksi.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Valtuusto 01.02.2024 § 3  

823/00.00.01.02/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto toteaa, että Kokoomuksen valtuustoryhmän 2.-8. varajäsenet siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin
2. valtuusto toteaa, että keskusvaalilautakunnan päätöksen mukaisesti Kokoomuksen valtuustoryhmän 8. varajäsen jäljellä olevan toimikauden on Mika Vikeväkorva.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 ____________