Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 01.02.2024/Pykälä 8


 

Vuoden 2023 talousarviomuutoksia: lisämääräraha sivistyslautakunnan käyttötalouteen

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 18 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Sivistyslautakunnan talousarvio on ylittymässä arviolta 7 prosenttia. Tämä tarkoittaa noin 1 300 000 euroa. Suurimpina ylityksen aiheuttajina ovat palveluiden ostot, henkilöstökulut sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat. Näiden kokonaisuus on ylittymässä 1 603 000 euroa. Muut toimintakulut ovat alittumassa 381 000 euroa. Merkittävimpiä ylityksen aiheuttajia ovat ennakoitua suurempi yleisen kustannustason nousu ja henkilöstökulujen nousu. Yksi tekijä on ennakoidut, saamatta jääneet tulot.

 

Toimialoista ylityksessä merkittävimpiä ovat varhaiskasvatus ja perusopetus. Molempien kokonaisuutta rasittaa ruokakustannusten ja niihin liittyvien kuljetusten nousu. Kiinteistö- ja ylläpitopalveluiden kustannusten nousu koskee molempia toimialoja. Varhaiskasvatuksessa on lisäksi saatu ennakoitua merkittävästi vähemmän valtionosuutta kielipesätoimintaan. Asiakasmaksulain muutos nopealla aikataululla 1.3.2023 lukien oli ennakoimaton. Sen muutokset on luvattu lain valmistelussa kompensoida kuntien valtionavussa. Henkilöstömenot ovat nousseet suunnitellusta sijaiskulujen nousun vuoksi. Palveluiden ostojen kokonaisvaikutus sivistystoimen talousarvioon on 1 252 000 euroa ennakoitua enemmän. Talousarvioon vuodelle 2023 on varattu palveluiden ostoon 3 325 000 euroa. Toteutuma ennen viimeisiä mahdollisia eriä on 4 423 000 euroa.

 

Talouden kehittymistä on seurattu vuoden mittaan. Marraskuussa toteuma oli 95 prosenttia, mutta koska siinä eivät olleet kaikki tulot ja menot kirjautuneet, se oli tuossa kohdin vielä hyväksyttävissä olevassa välyksessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle muutettavaksi sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarviota siten, että sivistyslautakunnan käyttötalousosaan lisätään 1 300 000 euroa.

 

Käsittely Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen ja talouspäällikkö Pirjo Kyrö olivat paikalla asiantuntijoina klo 16.04-16.15. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Valtuustolle

Lisätietoja: sivistysjohtaja Ilkka Korhonen, puh. 0400 131 231,

 ilkka.korhonen@inari.fi

___________

 

 

 

Valtuusto 01.02.2024 § 8  

75/02.02.02/2023 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle muutettavaksi sivistyslautakunnan vuoden 2023 talousarviota siten, että sivistyslautakunnan käyttötalousosaan lisätään 1 300 000 euroa.

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

 Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

                                           __________