Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2024/Pykälä 15


OAS, Ivalon asemakaavan muutos; kortteli 150

 

Ivalon asemakaavan muutos; kortteli 150 / kaavoituksen käynnistäminen

 

Tekninen lautakunta 21.02.2024 § 15  

53/10.02.03/2024 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri

 

Ivalon keskustan asemakaava on hyväksytty valtuustossa 25.4.2013, asemakaavalla vanhan emäntäkoulun alue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi (KL) ja tontin kokonaisrakennusoikeus on 9300 k-m2.

 

Sijainti ei sovellu massiiviselle liikerakennukselle, jonka asemakaava nykyisellään mahdollistaa. Asemakaava on toteutunut ympäröivien asuintonttien osalta ja alueelle olisi mahdollista osoittaa pienimuotoisempaa liiketoimintaa asumisen yhteyteen säilyttäen vanhan emäntäkoulun alueen ominaispiirteet. Kaavamuutoksen tavoitteena on saada alueen kaavatilanne vastaamaan nykyisiä tarpeita.

 

Ohessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavahankkeen perustiedot, vuorovaikutusmenettelyt, kaavaprosessin eteneminen ja sen aikana tehtävät selvitykset sekä vaikutusten arvioinnit.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää käynnistää asemakaavan muutoksen Ivalon asemakaavan korttelissa 150.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

_______

Toimeksi: kaavoitus
Tiedoksi: 
Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611