Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 06.03.2024/Pykälä 9


 

Vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus /sivistyslautakunta

 

Sivistyslautakunta 06.03.2024 § 9  

875/02.02.02/2023 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Ohessa ovat vuoden 2023 sivistyslautakunnan tilinpäätös, henkilöstöohjelman toteutuminen sekä talousarvion toteumaraportit vastuualueittain.

 

Sivistyslautakunnan tilinpäätöksen tekstiosat ovat ohessa. Sivistystoimen toimintaa vuoden aikana ovat haastaneet kustannusten nousu sekä useat poikkeamat normaalista vuosittaisesta, ja suunnitellusta toiminnasta. Ruokahuolto siirtyi Pohjois-Lapin Ruoka Oy:lle vuonna 2024, Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre toimi ensimmäisen kokonaisen toimintavuotensa, Inarin koulu toimi väistötiloissa, koulukuljetussopimusta jouduttiin muuttamaan kesken vuoden, Lapin Hyvinvointialue aloitti toimintansa ja kunnan rooli hyvinvointipalveluiden tuottajana muuttui, joitakin esimerkkeinä nostettuna. Tämän lisäksi voimaan tuli lainsäädännöllisiä muutoksia oman toimialamme osalta varhaiskasvatuksessa, mikä vaikutti palveluiden tuottamiseen ja tulovirtaan.

 

Sivistyslautakunnan talousarvio ylittyi 1,47 miljoonaa euroa, jonka käsittely on käsittelyssä muutostalousarviossa kunnanhallituksella ja valtuustolla tilintarkastajan hyväksymällä tavalla.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy osaltaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2023, edellyttäen kuitenkin, että valtuusto hyväksyy muutostalousarvion. 

 

Päätös Lautakunta hyväksyi sivistysjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi: sivistysosaston vastuuhenkilöt

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Ilkka Korhonen p.0400 131 231

_______