Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 25


Kuntavaalien tulokset

 

Keskusvaalilautakunnan ilmoitus valtuutetuiksi ja heidän varajäsenikseen valituista ajalle 1.8.2021 - 31.5.2025 / muutokset valtuustokauden aikana

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 102 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Keskustan valtuutettu Aleksi Kinnunen on 25.4.2024 ilmoittanut eroavansa kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton takia 1.6.2024.

 

Kuntalain 71 §:n 1) kohdan mukaan vaalikelpoinen luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1. toteaa Aleksi Kinnusen menettävän vaalikelpoisuutensa Inarin kunnan luottamustoimiin paikkakunnalta poismuuton vuoksi 1.6.2024 alkaen
2. toteaa, että Keskustan valtuustoryhmään tulee Kalle Kuhmonen
3. toteaa, että Keskustan valtuustoryhmän 2.-7. varavaltuutetut siirtyvät kukin yhden sijan ylöspäin
4. pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään valtuustoryhmälle uuden varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Valtuustolle

Lisätietoja:  vs. hallintojohtaja Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697,

   anne-marie.kalla@inari.fi

 ___________

 

 

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 25  

823/00.00.01.02/2023 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään Keskustan valtuustoryhmälle uuden 7. varavaltuutetun jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Ohessa olevien kuntavaalitulosten perusteella seuraava varajäseneksi nouseva edustaja olisi Kati Heikka. Kuntalain 71 §:n 1) kohdan mukaan Heikka ei ole vaalikelpoinen luottamustoimeen koska kotikunta ei ole Inari. Kuntavaalitulosten perusteella seuraava varajäseneksi nouseva edustaja on Marko Haataja. 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Marko Haatajan Keskustan valtuustoryhmän 7.varajäseneksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta määräsi Marko Haatajan Keskustan valtuustoryhmän 7.varajäseneksi.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.