Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.06.2024/Pykälä 27


 

Pienten äänestysalueiden määrääminen

 

Keskusvaalilautakunta 07.06.2024 § 27  

584/00.00.00.01/2023 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

 

Äänestysalue on pieni, jos

 

1. äänestysalueessa on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä vaalikuorta tai keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käy vaalipäivänä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai

 

2. keskusvaalilautakunta perustellusti arvioi ennen vaalipäivää, että äänestysalueella käyttää äänioikeuttaan ennakkoon ja vaalipäivänä yhteensä vähemmän kuin 50 äänestäjää tai

 

3. että vaalisalaisuuden turvaaminen muutoin edellyttää, että äänestysalueen ennakkoäänet ja vaalipäivän äänet yhdistetään jonkun toisen tai joidenkin toisen äänestysalueiden äänestyslippujen kanssa Äänestysalue on määrättävä aina pieneksi äänestysalueeksi, jos hyväksyttyjä vaalikuoria on vähemmän, kuin 50. 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää pienistä äänestysalueista.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta määräsi pieniksi äänestysalueiksi 005 Nellimin, 008 Kaamasen ja 011 Sevettijärven äänestysalueet. Niiden vaalipäivän äänet yhdistetään ennakkoääniin ja keskusvaalilautakunta suorittaa laskennan.

Pöytäkirja tarkastetiin tämän pykälän osalta kokouksessa.