Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 13


 

Saariselkä Oy:n yhtiökokous

 

Kunnanhallituksen konsernijaosto 20.05.2024 § 13  

423/02.00.01/2023 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Saariselkä Oy:n yhtiökokous pidetään 30.5.2024. Yhtiö on toimittanut konsernijaostolle oheiset yhtiökokousasiakirjat.

 

Yhtiökokousasiakirjoissa on

  • yhtiön tasekirja 1.1.-31.12.2023 sisältäen mm.

-         toimintakertomuksen

-         tuloslaskelman ja taseen

-         tilinpäätöksen tuloslaskelman liitetiedot 31.12.2023

  • tilintarkastuskertomus.

 

Tilintarkastaja KHT, JHTT Juha Väärälä on antanut 25.4.2024 oheisen tilin tarkastuskertomuksen. Tilintarkastuskertomuksessa todetaan, että tilinpäätös antaa oikean ja riittävän kuvan yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti ja täyttää lakisääteiset vaatimukset. Lausunnon mukaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia ja toimintakertomus on oikein laadittu.

 

Saariselkä Oy:n hallitus on kokouksessaan 15.4.2024 päättänyt esittää selvitettäväksi yhtiön lopettamisen/sulauttamisen ja asia tuodaan yhtiökokouksen päätettäväksi. Yhtiön pääasiallisten toimintojen päättyessä yhtiön toiminta on ollut ainoastaan hallinnoida yhtiön omistuksessa olevia tontteja, joilla on Inarin kuntakonserniin kuuluvia yhteisöjä.

 

Yhtiön toimitusjohtaja tulee kuultavaksi yhtiökokousasioista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Konsernijaosto päättää
1. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden vahvistaa tilinpäätöksen
2. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden päättää tuloksen käsittelystä hallituksen esityksen mukaisesti
3. antaa yhtiökokousedustajalle oikeuden myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2023
4. antaa yhtiökokousedustajalle ohjeet koskien yhtiökokouksessa päätettävää selvitystä yhtiön tulevaisuudesta.
5. merkitä tiedoksi yhtiön toimitusjohtajan esittelyn

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Saariselkä Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Pyykönen oli kuultavana etäyhteydellä klo 14.30-14.36. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös Konsernijaosto hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Konsernijaosto päätti ohjeistaa yhtiökokousedustajaa hyväksymään selvityksen teettämisen yhtiön tulevaisuudesta.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: yhtiökokousedustaja

Tiedoksi: Saariselkä Oy

Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214, mari.palolahti@inari.fi

__________