Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 132


 

Valtuustoaloite maksuttomien liikuntapalveluiden tarjoamisesta omaishoitajille

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 84 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti valtuustossa 11.3.2024 oheisen aloitteen. Aloitteessa esitetään, että kunta tarjoaisi maksuttomat kunnan liikuntapalvelut (kuntosalit ja uimahalli) omaishoitajille. Maksuttomuus koskisi omaishoitajia, jotka ovat tehneet omaishoitosopimuksen Lapin hyvinvointialueen kanssa ja joille Lapin hyvinvointialuea maksaa omaishoidon tukea tai palkkiota. Lisäksi omaishoitajan tulisi olla Inarin kunnassa asuva inarilainen.

 

Sivistystoimi vastaa liikuntapalveluista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. siirtää aloitteen sivistyslautakunnan käsiteltäväksi
2. edellyttää, että sivistyslautakunta ilmoittaa kunnanhallitukselle 31.5.2024 mennessä, mihin toimenpiteisiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Tiedoksi: sivistyslautakunta, Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________

 

 

Sivistyslautakunta 15.05.2024 § 24 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikasihteeri

 

Kokoomuksen valtuustoryhmän aloitteessa esitetään, että kunta tarjoaisi maksuttomat kunnan liikuntapalvelut sisältäen uimahallin ja kuntosalin käytön Inarin kunnassa asuville inarilaisille omaishoitajille. Maksuttomuus koskisi omaishoitajia, jotka ovat tehneet omaishoitosopimuksen Lapin hyvinvointialueen kanssa ja joille Lapin hyvinvointialue maksaa omaishoidon tukea tai palkkiota.

 

Omaishoitajien tekemällä hoivatyöllä on olennainen rooli sosiaali- ja terveydenhuollon kestävyyden kannalta. Väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heiketessä omaishoitajien merkitys yhteiskunnalle kasvaa entisestään. Panostus omaishoitajien hyvinvointiin ja turvallisuuteen kannattaa. Fyysinen aktiivisuus parantaa omaishoitajien omaa terveyttä ja lisää jaksamista. Hyvä toimintakyky vähentää omaishoitajien itse tarvitsemaa terveydenhuoltoa, kriisipalveluita sekä omaishoidettavien mahdollista siirtymistä kodin ulkopuoliseen hoitoon.

 

Omaishoito ei ole vähentymässä. Todennäköistä on, että omaishoidon tarve kasvaa tulevaisuudessa vielä entisestään, kun ikääntyvien lukumäärä lisääntyy ja hyvinvointialueen tarjoamia palveluita supistetaan. Huomioiden edellä mainitut seikat, kunnan etu on huolehtia omaishoitajien jaksamisesta.

 

Useat eri kaupungit ja kunnat ovat ottaneet käyttöön maksuttomat liikuntapalvelut omaishoitajille, jotka ovat solmineet omaishoidon sopimuksen hyvinvointialueen kanssa. Liikuntapalveluihin on sisällytetty kunnan eri liikuntatoimintoja (kuntosali, uimahalli, jumpat). Huomioiden fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn edellytykset, on järkevää, että maksuttomasti on tarjolla monipuolisesti eri osa-alueita, kuten voimaa, kestävyyttä ja liikehallintaa kehittäviä toimintoja.  

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen

 

Päätösehdotus Sivistysjohtaja esittää, että liikuntapaikkojen hinnoitteluperiaatteisiin tehdä muutos 1.7.2024 alkaen, niin että hinnoitteluperiaatteisiin lisätään uutena maksuttomuuteen oikeuttavana ryhmänä Inarin kunnassa asuvat inarilaiset omaishoitajat, jotka ovat tehneet omaishoitosopimuksen Lapin hyvinvointialueen kanssa ja joille Lapin hyvinvointialue maksaa omaishoidon tukea tai palkkiota. Muutoksen myötä omaishoitajat voivat maksutta käydä uimahallilla, kunnan kuntosaleilla, osallistua kunnan järjestämiin liikuntaryhmiin sekä varata sulkapallokentän.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi: kunnanhallitus, Kokoomuksen valtuustoryhmä ja

                  hallintojohtaja Mari Palolahti

 Lisätietoja: Vapaa-aikasihteeri Tuija Mikkonen 0400 172 304

 

 __________

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 132  

137/00.04.03/2024 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Tiedoksi sivistyslautakunnan päätös 15.5.2024 § 24.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi sivistyslautakunnan päätöksen
2. todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Tiedoksi: Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

__________