Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 125


 

Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman vuosiraportti 2023 sekä suunnitelma vuodelle 2025

 

Kunnanhallitus 03.06.2024 § 125  

477/00.01.02.00/2023 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori

 

Kuntalain (410/2015, 1 §) mukaan kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia, elinvoimaa ja järjestää palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöystävällisesti kestävällä tavalla.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 6 §:n mukaan kunnan on seurattava asukkaittensa elinoloja, terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain.
 

Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma ja -kertomus on kunnan hyvinvointijohtamisen suunnittelun, arvioinnin, seurannan ja raportoinnin työväline. Sitä hyödynnetään toimialojen seuraavan vuoden talouden ja toiminnan suunnittelussa. Se kokoaa yhteen kunnan asettavat tavoitteet ja toimenpiteet hyvinvointiin liittyvistä palveluista sekä toimii tietopakettina kuntalaisten hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta sekä niihin vaikuttavista tekijöistä.
 

Hyvinvointikertomustyöstä vastaa hyvinvointikoordinaattori yhdessä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän kanssa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheisen hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman raportin vuodelta 2023 ja suunnitelman vuodelle 2025 ja esittää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Hyvinvointikoordinaattori Leena Korhonen oli paikalla asiantuntijana klo 16.01-16.16. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi. Sivulle 40 tehtiin tekninen korjaus.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Valtuustolle

Lisätietoja: hyvinvointikoordinaattori Leena Korhonen, puh. 040 643 4305, leena.korhonen@inari.fi

___________