Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.05.2024/Pykälä 53



 

Tien nimeäminen: Poroniementie

 

Tekninen lautakunta 22.05.2024 § 53  

155/10.03.01.01.03/2024 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

  Tekniselle lautakunnalle on jätetty tien nimeämispyyntö. Nimettävä tie sijaitsee Törmäsessä ja se haarautuu Alajärventiestä. Nimettävänä olevan tien pituus on noin 0,7 kilometriä. Hakemus ohessa.

 

  Nimiehdotus Poroniementie ja tienlinjauskartta ovat olleet yleisesti nähtävillä 10.4.-26.4.2024. Nimiehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia.

 

 Hakija sitoutuu kustannuksellaan hankkimaan tien viitan, pystyttämään sen sekä huolehtimaan ylläpidosta. Sijaintikartta ohessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää nimetä tien Poroniementieksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta hylkäsi teknisen johtajan päätösehdotuksen. Perusteluna oli, että naapurikunnassa on jo Poroniementie ja sekaannusten välttämiseksi tien nimeä ei voida hyväksyä.

 

 

Tiedoksi: kaavoitus, hakija

Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611

reetta-mari.tammela@inari.fi

 

_______________