Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 20.06.2024/Pykälä 41


 

Talouden ja hallinnon tilintarkastuksen kilpailuttaminen ja tilintarkastusyhteisön valinta

 

Tarkastuslautakunta 21.05.2024 § 18 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Kuntalain 122 §:n mukaisesti valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, jonka tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä yhteisö (JHTT-yhteisö). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi julkishallinnon ja -talouden hyväksytty tilintarkastaja (JHTT-tilintarkastaja). Tilintarkastus yhteisö voidaan valita kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten. Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla.

 

Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä.

 

Tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu tilintarkastajan valinnan valmistelu. Kilpailuttaminen tulee suorittaa hankintalain säännösten mukaisesti. Kysymyksessä on palveluiden kilpailutus. Tarkastuslautakunnan sihteeri toimii Inarin kunnan tilintarkastajana ja on näin ollen esteellinen asian valmistelussa, käsittelyssä ja päätöksenteossa. Tämän vuoksi puheenjohtajan kanssa on sovittu, että asian valmistelee ja sihteerinä toimii asian käsittelyn ajan kilpailutuksen yhteyshenkilönä toiminut talouspäällikkö.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan kanssa on sovittu, että tarjouspyyntö laaditaan edellisen vastaavan (v. 2020) kilpailutuksen tarjouspyynnön mukaisesti samoin hinta- ja laatukriteerein. Hankinnan kohteena on kuntalain mukaiset Inarin kunnan ja kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuspalvelut. Harkinnanvaraisena optiona sopimusta voidaan jatkaa 1 + 1 tilikauden verran eli tilikausille 2027 ja 2028.

 

Oheinen tarjouspyyntö tilintarkastuspalveluista vuosille 2025-2026 on julkaistu HILMA - kansallinen hankintajärjestelmässä sekä Inarin kunnan verkkosivuilla 25.4.2024. Tarjoukset tuli jättää 13.5.2024 klo15 mennessä hankintajärjestelmään. Tarjouspyynnössä on esitetty, kuinka pisteytys muodostuu hinnan ja kokemuksen mukaan. Tarjouksen mahdollinen kokonaispistemäärä on 100. Eniten pisteitä saanut tarjous katsotaan hinta-/laatusuhteeltaan parhaaksi.

 

Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä BDO Audiator Oy ja KPMG Oy Ab. Molemmat tarjoajat täyttävät tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

 

Vertailussa (hinta 60 % ja laatu 40 %) tarjoajat saivat pisteitä seuraavasti:

   

BDO Audiator Oy: 53,9 pistettä (hinta 37,9 ja laatu 16) kokonaishinta 112 400 € (alv 0 %).

KPMG Oy Ab: 100 pistettä, (hinta 60 ja laatu 40) kokonaishinta 71 050 € (alv 0 %).

  

Saatujen tarjousten perusteella KPMG Oy Ab:lla oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous.

 

Hankintapäätöksen tiedoksiannolla ei synny sopimusta osapuolten välille. Sopimus syntyy tilaajan ja valitun toimittajan välille vasta, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet hankintasopimuksen.

 

Kokouksessa jaetaan ja esitellään saapuneet tarjoukset, tarjousten

avaamispöytäkirja ja tarjousten vertailu tarjouspyynnössä esitetyn pisteytyksen mukaisesti.

 

Käsittely  Tilintarkastaja Juha Väärälä poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi (osallisuusjäävi) ja sihteerinä toimi tällöin talouspäällikkö Pirjo Kyrö.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se valitsee Inarin kuntakonsernin tilintarkastajaksi sopimuskaudelle 2025-2026 KPMG Oy Ab:n. Harkinnanvaraisten optiovuosien käytöstä päätetään erikseen.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän pykälän osalta.

 

_________

 

Talouspäällikkö Pirjo Kyrö oli asiantuntijana kokouksessa tämän pykälän aikana klo 9.10 - 9.30.

 

Valtuusto 20.06.2024 § 41  

226/02.02.01/2024 

 

Ohessa tarjouspyyntö, saapuneet tarjoukset, tarjousten avaamispöytäkirja ja tarjousten vertailu. Tarjouksiin sisältyy salassa pidettäviä asiakirjoja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan perusteella.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se valitsee Inarin kuntakonsernin tilintarkastajaksi sopimuskaudelle 2025-2026 KPMG Oy Ab:n. Harkinnanvaraisten optiovuosien käytöstä päätetään erikseen.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti tarkastuslautakunnan päätösehdotuksen.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja vs. Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697,

anne-marie.kalla@inari.fi

 __________