Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 147


 

Vuoden 2025 talousarvion sekä talous- ja toimintasuunnitelman 2025 - 2027 laadintaohjeet

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 147  

234/02.02.00/2024 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Ensi vuoden alustavat talousarvion ja talous- ja toimintasuunnitelman laadintaohjeet vuosille 2025 -2027 ja suunnitteluaikataulu ovat ohessa. Ohjeet käsittävät käyttötalouden raamin suunnittelua.

 

Verotulojen ja valtionosuuksien arvioinnissa käytetään Kuntaliiton julkaisemia ennakollisia laskelmia. Laadintaohjeissa ovat viimeisimmät eli toukokuussa julkaistut arviot. Kuntaliitto muistuttaa ennakollisiin laskelmiin liittyvistä epävarmuuksista tässä vaiheessa. Laskelmat tarkentuvat myöhemmin syksyllä, lopullisen v. 2023 verotuksen valmistuttua. Kuntaliiton seuraava päivitys laskelmiin saadaan elokuussa ja lopulliset arviot myöhemmin syksyllä.

 

Taloussuunnittelua Inarissa lähdetään alustavasti tekemään oletuksella, että veroprosentit pysyvät ennallaan. Nykyinen tuloveroprosentti Inarin kunnassa on 6,40 %.

 

Talousarvion laadinnan pohjana on kuluvan vuoden käyttötalouden toteutuma-arvio. Alustava talousarviokehys saadaan, kun laskelmiin lisätään indeksikorotukset sekä huomioidaan suunnittelukaudelle kohdistuvat toiminnalliset muutokset lisäyksineen ja vähennyksineen.

 

Laadintaohjeisiin kuuluu myös suunnitteluaikataulu. Aikataulu on laadittu siten, että veroprosentit käsitellään marraskuun valtuuston kokouksessa ja talousarvio- ja toimintasuunnitelma joulukuun valtuuston kokouksessa.

 

Kunnan johtoryhmä on käsitellyt taloussuunnittelun laadintaohjeita ja aikataulua 18.6.2024 kokouksessaan. Suunnittelun edetessä perusteita laadinnan lähtökohdille tarkistetaan tarvittaessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2025 talousarvion sekä talous- ja toimintasuunnitelman 2025 - 2027 laadintaohjeet aikatauluineen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

 Tiedoksi: talousarvion laatijat

 Lisätietoja: talouspäällikkö Pirjo Kyrö, puh. 040 517 5042,

  pirjo.kyro@inari.fi

 __________