Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 149


 

Valtuustoaloite Ivalon kultamiespatsaan kunnostamisesta

 

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 109 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Kokoomuksen valtuutettu Anu Avaskari jätti valtuustossa 2.5.2023 oheisen aloitteen. Aloitteessa esitetään, että Inarin kunta selvittää, miten kunta voisi osallistua Ivalon kultamiespatsaan kunnostamiseen ja kenen toimesta patsaasta huolehditaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää kulttuurisihteeriltä selvityksen 31.8.2023 mennessä, miten kunta voi osallistua Ivalon kultamiespatsaan kunnostamiseen ja kenelle patsaan kunnossapito kuuluu.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: kulttuurisihteeri

Tiedoksi: valtuustoaloitteen allekirjoittaja

 Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Anne-Marie Kalla, puh. 040 723 0697,

anne-marie.kalla@inari.fi

 __________

 

 

 

Kunnanhallitus 18.09.2023 § 184 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Ohessa on kulttuurisihteerin selvitys kultamiespatsaan kunnostamisesta. Kulttuurisihteeri ehdottaa, että patsaan kunnosta teetetään kuntokartoitus ja patsaan kunnostamiseen varataan alustavasti 8000-15000 euroa. Patsas tulisi myös peittää talven ajaksi lisävahinkojen välttämiseksi. Kunnostamisen yhteydessä patsaalle tulee tehdä huoltokirja ja teoksen kunnossapito ohjata kunnan vastuulle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää varata vuoden 2024 talousarvioon 15 000 euron määrärahan Ivalon kultamiespatsaan kuntokartoitukseen ja kunnostamiseen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.

 

Toimeksi:  kulttuurisihteeri

Tiedoksi: valtuustoaloitteen allekirjoittaja, talouspäällikkö 

Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti,

puh. 040 522 1214, mari.palolahti@inari.fi

__________

 

 

Kunnanhallitus 24.06.2024 § 149  

412/10.03.01.02.00.01/2023 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Kultamiespatsas on Inari-Seura ry:n toteuttama. Seura on lakannut toimimasta ja patsas sijoittuu kunnan Hotelli-Ravintola Kultahipulle vuokraamalle maalle. Sen ylöspito on annetettu Ravintola- Hotelli Kultahipulle.

 

Kultamiespatsaasta on teetätetty kuntoarvio Saamelaismuseo Siidalla. Selvityksessä ilmeni patsaan laatu ja kunnostuksen haasteet.

 

Patsas on tehty monimateriaalisesti. Sen kunnostaminen on haasteellinen johtuen toteutustavasta ja materiaaleista. Patsasta voidaan paikata rapautuvin osin, mutta varsinainen korjaus ei alustavan selvityksen perusteella ole mahdollista.

 

Patsaan tulevaisuudesta päätettäessä tarvitaan lisätietoa siitä, onko nykyisen patsaan restaurointi kuitenkin mahdollista vai pitääkö pohtia nykyisen patsaan mallintaminen mahdollista jäljennöstä varten tai uuden patsaan suunnittelu ja toteuttaminen.

 

Siidan selvityksessä on esitetty, että kokonaisuudelle tehtäisiin merkitysanalyysi. Merkitysanalyysimenetelmä on museologinen työkalu, jolla voidaan yhteisön kanssa yhteistyössä etsiä ja löytää lisätietoja ja merkityksiä erilaisille objekteille ja taideteoksille.

 

Kuntokartoituksen loppuun tekemiseen menee kesäaika 2024. Sen hintana on arviona talousarvioon varatut rahat, 15 000 euroa. Itse kunnostaminen voidaan arvioida vasta kattavan kartoituksen jälkeen ja sille tulee varata rahat tulevan vuoden talousarviokäsittelyssä, mikäli kunnostukseen lähdetään.

 

Kuntoraportti ohessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi tehdyt selvitykset
2. hyväksyä merkitysanalyysin tekemisen osana kuntokartoitusta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Toimeksi: kulttuurisihteeri

Tiedoksi: valtuustoaloitteen allekirjoittaja, talouspäällikkö

Lisätietoja: sivistysjohtaja Ilkka Korhonen, puh. 0400 131 231,

 ilkka.korhonen@inari.fi

___________