Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 27


 

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2023

 

Tarkastuslautakunta 21.05.2024 § 20 

 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri

 

Kuntalain mukaan on kunnassa suoritettava tilintarkastus hallinnon ja taloudenhoidon osalta.

 

JHTT/JHT-tilintarkastajan on kuntalain mukaisesti suoritettava tilintarkastus ja annettava suorittamansa tarkastuksen perusteella tilintarkastuskertomus.

 

Tarkastuksessa on hyvän tilintarkastustavan mukaisesti tarkistettava kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

 

Tilintarkastajan on tarkastettava:

 

onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta; ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita; onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti

 

Vuoden 2023 tilintarkastuskertomus esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kuullaan tilintarkastajan selostus suoritetusta tarkastuksesta ja merkitään
tilintarkastuskertomus tiedoksi.

Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa tämän pykälän osalta.

 

Päätös Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen.

Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän pykälän osalta.

 

_________

 

 

 

Tarkastuslautakunta 29.05.2024 § 27  

875/02.02.02/2023 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kuullaan tilintarkastajan selostus suoritetusta tarkastuksesta ja merkitään
tilintarkastuskertomus tiedoksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.