Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 34


Nuorisovaltuuston 2023-2025 Kärkihankelista

 

Nuorisovaltuuston kärkihankkeet 2023-2025

 

Sivistyslautakunta 19.06.2024 § 34  

258/12.05.00/2024 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja, vapaa-aikasihteeri

 

Nuorisovaltuusto on järjestänyt kyselyn Inarin kunnan nuorille, johon oli saatu vastauksia 119 kpl. Vastausten perusteella nuorisovaltuusto on koonnut kärkihankelistan sekä konkreettisia ratkaisuja asioiden edistämiseksi.

 

Kärkihankelistan pääteemat ovat mielenterveys, kiusaamiseen puuttuminen, harrastukset, julkinen liikenne ja kouluruoka.

 

Inarin kuntastrategiassa painopistealueessa Hyvä elämä - on toiminnallisena tavoitteena sosiaalisesti kestävä kasvu, ja yhtenä kärkitoimenpiteenä hyvinvoivat lapset ja nuoret. Seurannan mittareina mainitaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kertoimen mittareiden kehitys, sekä nuorten ja lasten harrastamisen määrä.

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Ilkka Korhonen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi Nuorisovaltuuston esille nostamat kärkihankkeet ja huomioi ne jatkossa alaisensa toiminnan ja talouden suunnittelussa tuleville vuosille.

 

Muutettu päätösehdotus:  Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi Nuorisovaltuuston esille nostamat   kärkihankkeet ja huomioi ne jatkossa alaisensa toiminnan ja talouden suunnittelussa tuleville vuosille. Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta huomioi Nuorisovaltuuston listauksen myös muissa toiminnoissa.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi: Nuorisovaltuusto, kunnanhallitus, vapaa-aikasihteeri

 

 

Lisätietoja: Ilkka Korhonen 0400 131 231

 

______________________