Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.06.2024 klo 16:00 - 17:10

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
57   Juutuanvaarantien, Louetien, Louepolun, sekä J1 loppuosan kadun ja vesihuollon rakentamisen, sisältäen myös valaistuksen, sähkönjakeluverkon, mikrokuituverkon rakentamisen, sekä ulkoilureitit
58 Kuutamoladun ja Päivätuvanladun latuvalaistuksen suunnitelmaehdotuksen hyväksyminen
59   Kuutamoladun ja Päivätuvan ladun valaistuksen rakentaminen
60   Perhepuiston 2024 rakennettavan toiminta-alueen rakentaminen
61   Teknisen osaston hallintosihteerin viran täyttäminen / lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle
62   II rakennustarkastajan viran haettavaksi asettaminen / haastatteluun kutsuttavat / valinta
63   Viranhaltijapäätökset ja tiedoksi saatettavat asiat
64   Ivalon asemakaavan muutos; kortteli 150 / kaavoituksen käynnistäminen / muutettavan alueen laajentaminen

Osallistuja Tehtävä
Katajamaa Marko puheenjohtaja
Kuhmonen Kalle I varapuheenjohtaja
Tammela Kari II varapuheenjohtaja
Hirvasvuopio Harri jäsen
Palolahti Heli jäsen
Franssi Eemeli jäsen
Lohiniva Kari varajäsen
Rami Kiviniemi kunnosssapitoinsinööri
Tammela Reetta-Mari tekninen johtaja, esittelijä
Jenna Harju sihteeri

Nähtävilläolo
Pöytäkirja viedään nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon osoitteeseen www.inari.fi.
Alkaen 18.06.2024