Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 178


 

Inarin kylien turvallisuus-hanke

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 178  

166/02.05.02.03/2024 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja

 

Inarin kylien turvallisuus -hanketta on edeltänyt kevään 2024 aikana toteutettu valmisteluhanke, jossa on kartoitettu kyläyhdistysten ja kylien asukkaiden näkökulmia turvallisuuteen ja varautumiseen liittyen sekä kerätty tarpeita varsinaiseen hankesuunnitelmaan.Valmistelu toteutettiin ostopalveluna Taivo Oy:ltä ja sen tuotoksena syntyi varsinainen hankesuunnitelma.  Valmisteluhankkeessa pidettiin palavereita Inarin, Ivalon, Kaamasen, Keväjärven, Koppelon, Lemmenjoen, Menesjärven, Näätämö-Sevettijärven, Paatsjoki-Nellimin, Partakon, Riutulan, Saariselän, Tolosen ja Törmäsen kyläyhdistysten kanssa. Lisäksi palavereita järjestettiin Kolttien kyläkokouksen sihteerin ja Kutturan kylän asukkaan kanssa.Tämän lisäksi kylien turvallisuusasioista ja kehitysideoista on pidetty yhteispalavereja viranomaisten, asiantuntijoiden sekä yleishyödyllisten toimijoiden kesken.

 

Hanke on kohdistettu kaikille Inarin kuntalaisille. Hankkeen suurin hyöty kohdistuu kuitenkin pienempiin ja keskustoista etäisempiin kyliin.

 

Hanke toteuttaa Leader Pohjoisin Lappi ry:n Kahdeksan vuodenajan koti -strategiaa. Hanke lisää kylien turvallisuutta osallistaen monialaisesti niin kylien asukkaita, kuin viranomaisia. Inarin kunnan hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma (2022-2025) asettaa tavoitteita turvallisuuden edistämiselle kunnassa. Suunnitelman yksi tavoitteista on turvallisuuden edistäminen systemaattisilla rakenteilla. Hanke edistää kuntastrategian Hyvä elämä-painopistettä.

 

Hanke koostuu erilaisista työpaketeista ja siihen palkataan 50% työajalle hanketyöntekijä. Yritys- ja kehittämispalveluiden hankekooridaattorin työaikaa jyvitetään hankkeelle 10 %.

 

  • Työpaketti 1 sisältää Inarin kylien turvallisuustyöpajoja, joissa edistetään kylien turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä asioita. Työpajoissa kerätään kyläkohtaiset tiedot, suunnitellaan kyläkohtainen turvallisuusasiakirja ja koostetaan tietoa Inarin kunnan kylien yhteistä laajaa turvallisuussuunnitelmaa varten.
  • Työpaketti 2 sisältää turvallisuustilaisuuksia kylissä ja koulutusta. Koulutuksessa korostuu alkusammutus, hätäensiapu, lähietsintä ja 72h varautuminen.
  • Työpaketissa 3. laaditaan turvallisuusohjeet ja laaja Inarin kylien kyläturvallisuusasiakirja
  • Työpaketti 4 koostaa kylien tarpeen turvallisuutta lisäävistä investoinneista

 

Mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen tämän laajuisena kokonaisuutena, niin sen kesto on 1.1.2025-28.2.2026, josta varsinaista toteutusaikaa on 12 kk. Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan 84192,11 euroa, johon tukea haetaan Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä 90 % ja 10 % yksityinen rahoitusosuus katetaan talkootyöllä. Kunnan ei tarvitse varata erillistä rahoitusta hankkeeseen. Hakemus on toimitettu Leader Pohjoisin Lappi ry:n 30.8.2024 päättyneeseen hakuun.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. että Inarin kunta hakee Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä rahoitusta Inarin kylien turvallisuus -hankkeeseen
2. valtuuttaa kehitysjohtajan tekemään rahoitushakemukseen teknisiä muutoksia sekä täydennyksiä rahoittajalta saatavien ohjeiden mukaisesti.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Kehitysjohtaja Henna Kontsas oli paikalla asiantuntijana klo 16.38-16.54.

 Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: kehitysjohtaja

Lisätietoja: kehitysjohtaja Henna Kontsas, puh. 040 351 1330, henna.kontsas@inari.fi

 

___________