Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 177


 

Luova Lemmenjoki -yhdistyksen lainahakemus / lisälainahakemus

 

Kunnanhallitus 18.03.2024 § 69 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Luova Lemmenjoki -yhdistys hakee Pohjois-Lapin Leader ry:n kautta noin 17 000 euron hankeavustusta kehittämishankkeelleen. Hankkeen tavoitteena on lisätä Lemmenjoen alueen elinvoimaisuutta, tunnettavuutta ja tapahtumia, vaikuttaen samalla myönteisesti koko Inarin kunnan vetovoimaisuuteen. Hankkeen toteutusaika on 1.6. - 31.12.2024. Avustuksen hakeminen edellyttää hankeaikaista omaa rahoitusta.

 

Luova Lemmenjoki -yhdistys hakee hankeaikaiseen rahoitukseen kunnalta lainalupausta 17 000 euron tilapäislainalle, jotta hakemus voidaan jättää Pohjois-Lapin Leaderille. Lainan takaisinmaksu olisi hankeajan päätyttyä ja Pohjois-Lapin Leader ry:ltä saadun avustusmaksun jälkeen. Luova Lemmenjoki esittää lainan takaisinmaksun eräpäiväksi 31.1.2025. Lainahakemus on ohessa.

 

Kuluvan vuoden talousarvion rahoitusosassa on varauduttu antamaan korotonta tilapäisrahoitusta siten, että kunnanhallitus voi erillispäätöksillään antaa tilapäislainoja  mahdollisiin kylien EU- sekä muihin hankkeisiin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Luova Lemmenjoki -yhdistykselle 17 000 euron tilapäisen korottoman lainan ehdollisena siten
1. että yhdistys saa haettavanaan olevalle 17 000 euron hankeavustukselle Pohjois-Lapin Leader ry:n myönteisen päätöksen ja toimittaa sen kuntaan
2. että laina maksetaan kunnalle takaisin, kun yhdistys on saanut Pohjois-Lapin Leader ry:ltä avustusmaksatuksen, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi: Luova Lemmenjoki -yhdistys, talouspäällikkö Pirjo Kyrö

Lisätietoja: talouspäällikkö Pirjo Kyrö, puh. 040 517 5042,

 pirjo.kyro@inari.fi

 

_________

 

Kunnanhallitus 09.09.2024 § 177  

123/02.05.04/2024 

 

Valmistelija Talouspäällikkö

 

Luova Lemmenjoki ry hakee kehittämishankkeelleen kunnalta hankeaikaista lisärahoitusta 2 973,50 euroa kunnanhallituksen 18.3.2024 myöntämän 17 000 euron lainan lisäksi. Yhdistys on toimittanut ELY-keskuksen / Pohjois-Lapin Leader ry:n myönteisen 19 973,50 euron rahoituspäätöksen kuntaan. Yhdistyksellä ei ensimmäistä lainaa hakiessaan ollut tietoa Pohjois-Lapin Leader ry:n kautta saadusta, lopullisen rahoituksen määrästä. Yhdistyksen mukaan lisälaina kunnalta on tarpeen mm. hankkeeseen sisältyvän tapahtuman järjestämiseen.

 

Kunnan tilapäistä lainaa yhdistyksellä olisi tällöin yhteensä 19 973,50 euroa. Lainat yhdistys maksaisi kunnalle takaisin yhdellä kertaa, viimeistään 31.1.2025.

 

Ohessa ovat Luova Lemmenjoki ry:n lisälainahakemus ja ELY-keskuksen / Pohjois-Lapin Leader ry:n päätös.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Luova Lemmenjoki -yhdistykselle 2 973,50 euron tilapäisen korottoman lisälainan kunnanhallituksen 18.3.2024 myöntämän 17 000 euron lainan lisäksi. Yhdistys maksaa kunnalle molemmat lainat, yhteensä 19 973,50 € takaisin, kun yhdistys on saanut Pohjois-Lapin Leader ry:ltä maksatukset, kuitenkin viimeistään 31.1.2025.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Toimeksi: talouspäällikkö

Tiedoksi: Luova Lemmenjoki ry

 Lisätietoja: talouspäällikkö Pirjo Kyrö, puh. 040 517 5042, pirjo.kyro@inari.fi

 __________