Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 53



 

 

Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

Valtuusto 26.09.2024 § 53  

    

Inarin kunnan hallintosäännön pykälien 117, 147 ja 148 mukaisesti kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja nuorisovaltuustolla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Valtuusto päättää lähettää kokouksessa jätettävät aloitteet kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Varavaltuutettu Ida-Maria Lassila jätti Vihreiden valtuustoryhmän valtuustoaloitteen, jossa esitetään maastopalovaroituksien saavutettavuuden parantamista.

 

Jätetty aloite on pöytäkirjan liitteenä 2.

 

Puheenjohtaja ilmoitti, että aloite jätetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 ___________

 

 

Kokouksen päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen päättyneeksi klo 18.20 ja antoi sivuilla 17 - 20 olevan muutoksenhakuohjeen.