Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 188



 

Inarin kunnan lausunto linja-autopysäkkien tarpeellisuudesta

 

Kunnanhallitus 23.09.2024 § 188  

421/00.04.00/2024 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Lapin ELY-keskus pyytää lausuntoa käynnistämästään selvityksestä linja-autopysäkkien tarpeellisuudesta vastuullaan olevien liikenneväylien henkilöliikenteen nousu- ja jättöpysäkkeinä. Lausunnon määräaika on 30.9.2024 mennessä. Lausuntopyyntö ja siihen liittyvät karttaotteet ohessa.

 

Lausunnon liitteenä on toimitettu kartat Ivalo - Koppelo, Ivalo - Veskoniemi ja Ivalo - Keväjärvi, Ivalo - Ukonjärvi sekä Kakslauttanen - Kiilopää väleiltä. 

 

Inarin kunta on muuttovoittoinen elinvoimainen, kehittyvä ja kasvava kunta, jonka keskustaajamien ympäryskylät eivät ole tyhjenemässä vaan niiden oletetaan ennemminkin kasvavan. Myös matkailupalveluita sijoittuu taajamien ulkopuolelle esitetyille reiteille.

 

Lausunnon pohjaksi on linja-autopysäkkien tarpeita selvitetty koulukyytien pysäkkilistaa tutkimalla. Suurelta osin linja-autopysäkit sijoittuvat risteäviin yksityisteiden asutusalueisiin ja palvelevat koulukyytejä. Mikäli linja-autopysäkkiä ei ole riittävän lähellä asutusta, johtaa se koulukuljetuksissa ylimääräisiin taksikyydityksiin myös linja-autoreitin varrella.

 

Linja-autopysäkit tukevat palveluliikenteen yhteiskuljetuksien kehittämistä sekä matkailun joukkoliikennemahdollisuuksia. Pimeillä tieosuuksilla linja-autopysäkit ovat merkittävä turvallisuustekijä.

 

Pysäkkien merkitys on joukkoliikennepalveluiden kuten koulu- ja palveluliikenteen mahdollisuuksien kehittämiseen Inarin lähtökohdista on ilmeinen. Tästä syystä Inarin kunta ei osoita eikä nimeä poistettavia linja-autopysäkkejä esitetyillä reiteillä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa oheisen lausunnon Lapin ELY-keskukselle linja-autopysäkkien tarpeellisuudesta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi: Lapin ELY-keskus

Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611,

reetta-mari.tammela@inari.fi

 ___________