Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 189


Sijaintikartta

 

Maa-alueen myyminen kiinteistöstä 148-403-29-26 Savikunta

 

Kunnanhallitus 23.09.2024 § 189  

409/10.00.01.05.00/2024 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Sotaniemen Halkoliiteri Ay on jättänyt pyynnön ostaa kunnalta 4000 m² lisämaata yritystoimintaansa kiinteistöstä 148-403-29-26 Savikunta. Lisämaa sijoittuu itäpuolelle vuonna 2009 kunnalta ostettua määräalaa. Hakijan omistamalle tilalle 29:33 johtava kulkutie on myös Savikunta -kiinteistöllä ja hintalaskelmaan on huomioitu lisäksi tämä maaosuus.

 

Ohessa hakijan hyväksymä tarjous ja sijaintikartta yhteensä 4808 m² määräaloista.

 

Alueelle ei ole tiedossa olevaa eikä oletettua rakentamisen painetta eikä siten välitöntä tarvetta kaavoitukselle. Alueelle jää suunnitteluvaraa mahdolliselle tulevalle asemakaavoitukselle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myydä Sotaniemen Halkoliiteri Ay:lle määräalat kiinteistöstä 148-403-29-26 Savikunta, joiden pinta-ala on yhteensä noin 4808 m² hintaan 10.625,68 €.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Tiedoksi: hakija, tekninen osasto / hallintosihteeri, talouspäällikkö

Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611,

reetta-mari.tammela@inari.fi

 ___________