Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 38


 

Muut asiat

 

Tarkastuslautakunta 09.10.2024 § 38  

206/00.02.03/2023 

 

Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri

 

Kokouksessa voidaan käsitellä kokouskutsussakin mainitsematon asia. Laa­jakantoinen asia on kuitenkin syytä valmistella ennakkoon ennen pää­tök­sentekoa.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käsitellään tarvittaessa muut mahdolliset asiat.

Käydään alustavasti läpi saapuneet vastineet arviointikertomukseen 2023

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallituksen antamat vastineet  annettiin tiedoksi lautakunnalle. Tarkastuslautakunnan jäsenet voivat halutessaan pyytää kunnanvirastolta hallinto-osaston toimistosihteeriä tulostamaan vastineet paperille.

Valtuutetaan hallinto-osaston toimistosihteeri myös  tarkastamaan tarkastuslautakunnan pöytäkirjan pykälänumerointi ja tekemään mahdolliset korjaukset numerointiin liittyen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

Tiedoksi: hallinto-osaston toimistosihteeri

__________