Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 191


 

 

Viranhaltijapäätökset ja tiedoksi saatettavat asiat

 

Kunnanhallitus 07.10.2024 § 191  

102/00.02.01/2023 

Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä, jotka on laitettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon osoitteeseen www.inari.fi päätöksen allekirjoituspäivänä.

 

Tiedoksi:

  • Johtoryhmän muistio 23.9.2024

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi
1. viranhaltijoiden tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 92 §:n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan
2. muut luetellut asiat.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu

Lisätietoja:  hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,

mari.palolahti@inari.fi

 ___________

 

 

Ennen kokousasioiden käsittelyä Lauri Ahokanto Evli Oyj:stä oli paikalla asiantuntijana. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi klo 16.01-16.24.

Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela oli paikalla asiantuntijana § 197-199 osalta klo 16.24-16.38. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.