Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.10.2024/Pykälä 81


 

Rakennustyön aloittaminen ennen rakennuslupapäätöksen lainvoimaa

 

Tekninen lautakunta 09.10.2024 § 81  

447/10.03.00.01/2024 

 

Valmistelija vt. Rakennustarkastaja

 

Nellim Wilderness Hotels & Safaris Oy hakee MRL 144 § lupaa aloittaa rakennustyö ennen lupapäätöksen lainvoimaa. Lain mukaan lupaviranomainen voi antaa luvan rakennustyön suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennuslupapäätös on saanut lainvoiman. Hakijan tulee asettaa hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Edellä mainittujen vahinkojen korjaamiseksi kohtuullinen vakuus on 10000 euroa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää aloitusoikeuden sen jälkeen kun hakija on asettanut 10000 euron suuruisen vakuuden.

           

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan päätösehdotuksen.

  

 Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa heti.

 

 

 Tiedoksi: hakija, rakennusvalvonta

 Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611

 reetta-mari.tammela@inari.fi