RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus / Toimialojen selvitykset tarkastuslautakunnan huomioihin arviointikertomuksessa vuodelta 2023
Kunnanhallitus 23.09.2024 § 184
Valmistelija Hallintojohtaja
Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle vuodelta 2023 ja valtuusto on käsitellyt sen 20.6.2024 § 43 tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä. Samalla valtuusto on kuntalain 121 §:n mukaisesti pyytänyt kunnanhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Toimialat ovat tehneet selvitykset oheiseen arviointikertomukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa valtuustolle oheisen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin.
Käsittely Janne Hannola saapui kokoukseen klo 13.11 tämän pykälän käsittelyn aikana.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Valtuustolle
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
____________
Valtuusto 14.11.2024 § 57
Ohessa selvitykset arviointikertomukseen.
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa valtuustolle oheisen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin.
Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen.
Lisätietoja: hallintojohtaja Mari Palolahti, puh. 040 522 1214,
mari.palolahti@inari.fi
____________
Tarkastuslautakunta 11.12.2024 § 44
875/02.02.02/2023
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Ohessa toimialojen selvitykset tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomukseen.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi saadut vastineet arviointikertomukseen 2023
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän pykälän osalta.
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |