RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.12.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuusilmoitukset
Tarkastuslautakunta 11.12.2024 § 45
494/00.03.02/2024
Valmistelija Tarkastuslautakunnan sihteeri
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeino toimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä.
Tarkastuslautakunta valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemista kunnan verkkosivuilla. Inarin kunnan hallintosäännön 72 § mukaan tarkastuslautakunta tuo sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle kerran vuodessa.
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Käydään läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Hyväksyttiin saapuneet sidonnaisuusilmoitukset (2kpl) ja hyväksyttiin ne julkaistavaksi kunnan internet-sivuilla.
Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän pykälän osalta.
Tiedoksi ATK-päällikkö
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |