RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallituksen elinvoimajaosto
Esityslista 23.01.2025/Asianro 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Inarin kunnan elinvoimaa tukevat avustukset
Kunnanhallituksen elinvoimajaosto 23.01.2025
530/02.05.01.01/2024
Valmistelija Kehittämiskoordinaattori
Talousarviossa vuodelle 2025 on varattu yritys- ja kehittämispalveluissa muihin avustuksiin yhteisöille yhteensä 16 000 euroa. Aiempina vuosina rahoitusta on myönnetty yrityksille ja yhteisöille erilaisten elinvoimaa tukevien tapahtumien järjestämiseen ja pieniin projekteihin ilman erillistä avustushakua.
Yritys- ja kehittämispalvelut on suunnitellut Inarin kunnan elinvoimaa tukevien avustusten jakoon vuoden 2025 alusta lukien yhtenäistä prosessia.
Kunnan elinvoimaa tukevia harkinnanvaraisia avustuksia varten avattaisiin jatkuva haku kunnan verkkosivuille. Kunta myöntäisi avustusta vuosittain talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa kunnan elinvoimaa edistäviin tapahtumiin, toimintaan ja innovatiivisiin kokeiluihin. Avustusta olisi mahdollista hakea ympäri vuoden. Avustus tulisi hakea sen vuoden aikana, jolloin avustuksen kohteena oleva tapahtuma, toiminta tai kokeilu toteutuu. Kerralla avustusta voisi saada enintään 5000 euroa. Tuen määrään vaikuttaisi tapahtuman tai toiminnan osanottajamäärä, paikallinen ja erityisesti ulkopuolinen näkyvyys, toiminnan vaikuttavuus elinkeinoelämälle sekä kuntastrategian tavoitteiden ja kunnan imagoarvojen tukeminen. Avustuksen hakijan tulisi noudattaa toiminnassaan hyviä tapoja sekä yleisesti hyväksyttyjä eettisiä periaatteita. Kunnan myöntämä avustus ei saisi olla hakijan ainut rahoituslähde. Avustuksen myöntämisen yleisenä edellytyksenä olisi, että avustusta voidaan pitää sen käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Avustusten ulkopuolelle rajautuisi toiminta, jota kunta ostaa hakijalta tai josta kunta on tehnyt erillisen ostosopimuksen. Tämän avustushaun tarkoituksena ei olisi myöskään rahoittaa yhteisöjen normaalitoimintaa eivätkä yhteisöjen vakiintuneita vuosittaisia tapahtumia, jotka ovat jo kunnan yleisen avustushaun piirissä.
Avustuksen hakuun tulisi kunnan verkkosivuille sähköinen lomake. Hakijana voisivat olla rekisteröidyt yhdistykset, yhteisöt tai yritykset. Hakemuksesta tulisi ilmetä avustuksen kohde, haettava avustussumma, kuvaus tuen käyttötarkoituksesta, perustelut avustuksen käytölle, avustuksella saatavat tulokset ja vaikutukset kunnan elinvoimaan ja asukkaiden hyvinvointiin sekä miten avustuksella tuetaan kuntastrategian tavoitteita, arvio kohteena olevan toiminnan kokonaiskustannuksista. Hakemuksesta tulisi käydä ilmi, mitä osuutta kokonaiskustannuksia avustuksella tultaisiin kattamaan. Avustukset tulisi anoa määriteltyyn ja rajattuun yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn tarkoitukseen. Hakemuksen liitteeksi esitettäisiin yhdistyksiltä yhdistysrekisterinumero, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta sekä yrityksiltä kaupparekisteriote ja ote verovelkarekisteristä. Yritysten osalta edellyttäisiin lisäksi, etteivät ne ole saaneet kolmen edellisen vuoden aikana julkista valtiontukea yli 300 000 eurolla. Avustuksen hakija vastaisi tietojen oikeellisuudesta.
Avustuksista tehtäisiin kirjallinen viranhaltijapäätös, johon avustuksen hakijalla olisi muutoksenhakuoikeus. Avustuspäätökset olisivat julkisia. Kunta voisi asettaa avustuspäätöksessä avustuksen käytölle erityisiä ehtoja, esim. kunta voisi edellyttää kunnan markkinointimateriaalien, logojen tms. esillä pitämistä avustuksen kohteena olevan tapahtuman markkinoinnissa ja järjestämisessä. Avustus maksettaisiin pääsääntöisesti päätöksen saatua lainvoiman. Kunta voisi pidättää oikeuden maksaa avustuksen poikkeustapauksissa myös muulla tavoin, esimerkiksi korvaamalla suoraan avustettavaan toimintaan liittyviä kuluja. Avustusta voitaisiin käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Mikäli avustusta haluttaisiin käyttää muuhun tarkoitukseen, olisi käyttötarkoituksen muutosta kirjallisesti erikseen anottava ja kunnan tulisi hyväksyä muutos. Kunnalla olisi oikeus avustuksen takaisinperintään. Tuensaajan tulisi raportoida avustuksen käytöstä viimeistään kuukauden kuluessa toiminnasta tai tapahtumasta, johon avustusta on myönnetty.
Esittelijä Kehitysjohtaja Henna Kontsas
Päätösehdotus Elinvoimajaosto päättää
1. Inarin kunnan elinvoimaa tukevan harkinnanvaraisen jatkuvan avustushaun käynnistämisestä tammikuusta 2025 lukien kunnanvaltuuston talousarviossa vuodelle 2025 varaamien määrärahojen mukaisesti
2. valtuuttaa kehitysjohtajan tekemään avustuksia koskevat viranhaltijapäätökset.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |