RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalipäivän äänestyspaikat vuoden 2025 alue-ja kuntavaaleissa
Kunnanhallitus 13.01.2025 § 5
419/00.00.00.04/2024
Valmistelija Viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö
Alue-ja kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on keskiviikosta tiistaihin 2.-8.4.2025.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Alue-ja kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkojen tiedot on merkittävä Digi- ja
väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin viimeistään perjantaina 24.1.2025 klo 12.00.
Inarin kunnassa äänestysalueita on valtuuston päätöksellä kuusi. Edellisissä
vaaleissa äänestyspaikkoina ovat toimineet kunnanhallituksen päättämät paikat: Ivalon äänestysalueella kunnantalo, Törmäsen äänestysalueella Törmäsen Keidas, Nellimin äänestysalueella Nellimin kerhotalo, Inarin kirkonkylän äänestysalueella Inarin saamelaiskirjasto Sajoksessa, Kaamasen äänestysalueella Kaamasen Kievarin yhteydessä oleva rivitalohuoneisto ja Sevettijärvellä Sevettijärven koulu.
Samat äänestyspaikat on varattu vuoden 2025 alue-ja kuntavaalien käyttöön. Vakiintuneisiin äänestyspaikkoihin ei ole suositeltavaa tehdä muutoksia ilman perusteita. Näin edistetään sitä, että äänestäjät tietävät missä äänestyspaikka on.
Äänestyspaikat ovat vaalisunnuntaina avoinna klo 9.00-20.00.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vaalipäivän äänestyspaikat seuraavasti:
001 Ivalon äänestysalue
Kunnantalo
Piiskuntie 2
Ivalo
003 Törmäsen äänestysalue
Törmäsen Keidas
Rovaniementie 671 b
Törmänen
005 Nellimin äänestysalue
Nellimin Kerhotalo
Siikajärventie 40
Nellim
007 Inarin kk:n äänestysalue
Inarin saamelaiskirjasto/ Sajos
Menesjärventie 2 A
Inari
008 Kaamasen äänestysalue
Kaamasen Kievari, rivitalo
Kaamasentie 2855
Kaamanen
011 Sevettijärven äänestysalue
Sevettijärven koulu
Sevettijärventie 9076
Sevettijärvi
Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Tiedoksi: keskusvaalilautakunnan sihteeri
Lisätietoja: viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla,
puh. 040 723 0697, anne-marie.kalla@inari.fi
___________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |