Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2025/Pykälä 65


 

Vaalilautakuntien määrääminen vuoden 2025 alue-ja kuntavaaleihin

 

Kunnanhallitus 03.03.2025 § 38 

 

 

Valmistelija Viestintä-ja yhteistoimintapäällikkö

 

Alue-ja kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025. Ennakkoäänestys kotimaassa toimitetaan keskiviikosta tiistaihin 2.-8.4.2025.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava


1)  kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohta-ja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajä-seniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalilautakunta toimittaa vaalit (alue- ja kuntavaalit ) varsinaisena vaalipäivänä 13.4.2025.
 

2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaali-toimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vä-hintään kolme. Vaalitoimikunnat toimittavat laitosäänestykset ennakkoäänes-tysaikana usein virka-aikaan.


Vaalilautakunnat – ja toimikunnat toimittavat sekä alue-ja kuntavaalit. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.


Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten on kuntavaaleissa mahdollisuuksien mukaan edustettava kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.


Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä on sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.


Alue-tai kuntavaalien ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.


Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Vaalilain 16 §:n mukaan vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.


Ohessa aiempia vaaleja varten asetetut vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat. Luetteloon on merkitty punaisella värillä niiden henkilöiden nimet,  jotka eivät ole käytettävissä tai asia tulee erikseen tarkistaa. Puolueiden tulee selvittää hyvissä ajoin kaikkien jäsenten sekä varsinaisten että varajäsenten saatavilla oloa ennen vaalilautakuntien asettamista.

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Mari Palolahti

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. asettaa seuraavia äänestysalueita

001 Ivalon äänestysalue
003 Törmäsen äänestysalue
005 Nellimin äänestysalue
007 Inarin kk:n äänestysalue
008 Kaamasen äänestysalue
011 Sevettijärven äänestysalue

varten vaalilautakunnat oheisen luettelon mukaan ja valitsee pois jääneiden tai esteellisten tilalle uudet jäsenet, varajäsenet sekä nimeää puheenjohtajat.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi: keskusvaalilautakunnan sihteeri

Lisätietoja: viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla,

puh. 040 723 0697, anne-marie.kalla@inari.fi

 __________

 

 

Kunnanhallitus 08.04.2025 § 65  

419/00.00.00.04/2024 

 

Valmistelija Viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö

 

Ivalon vaalilautakunnan varajäsen Arto Törmänen, Nellimin vaalilautakunnan varajäsen Matti Kyllönen ja Kaamasen vaalilautakunnan varajäsen Matti Pitkänen ovat kuntavaaliehdokkaita eivätkä voi toimia vaalilautakunnissa, joten heidän tilalleen on hyvä valita tilalle varajäsenet.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. valita Ivalon vaalilautakunnan varajäsenen Arto Törmäsen tilalle, Nellimin vaalilautakunnan varajäsenen Matti Kyllösen tilalle ja Kaamasen vaalilautakunnan varajäsenen Matti Pitkäsen tilalle.

2. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan valitsemaan vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntiin tarvittaessa lisää varajäseniä vaalitoimituksen turvaamiseksi tilanteessa, jossa kunnanhallitus ei kokoonnu ennen kyseistä vaalitoimitusta. 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi: keskusvaalilautakunnan sihteeri

Lisätietoja: viestintä- ja yhteistoimintapäällikkö Anne-Marie Kalla,

puh. 040 723 0697, anne-marie.kalla@inari.fi

 __________