Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 4



 

Veskoniemen ja Inarin kalankäsittelylaitosten käyttösäännön päivitys

 

Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus 29.02.2024 § 4  

75/00.01.01.01/2024 

 

Valmistelija Hallintojohtaja

 

Inarin kunnan kalatalouden kehittämisrahaston omistamien Veskoniemen ja Inarin kalahallien käyttösääntö tulee päivittää. Terveysvalvonnan johtaja, hallintojohtaja ja Inarin Kiinteistöiltä rakennuttajainsinööri ovat tehneet katselmuksen Veskoniemen halliin 25.1.2024 ja Inarin halliin 22.2.2024. Katselmusten pöytäkirjat ovat ohessa. Katselmuksissa havaittiin useita tilojen käyttöön liittyviä puutteita. Annettujen määräysten toteuttamista tullaan valvomaan. Ohessa on esitys Veskoniemen ja Inarin kalankäsittelylaitosten uudeksi käyttösäännöksi, johon muutokset on merkitty punaisella.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mari Palolahti

 

Päätösehdotus Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Veskoniemen ja Inarin kalankäsittelylaitosten käyttösäännön. Käyttösääntö tulee voimaan välittömästi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely Todettiin, että Luonnonvarakeskuksen kalanäytteitä varten oleva pakastin saa edelleen olla Veskoniemen kalankäsittelylaitoksen tiloissa.

 

Päätös Kalatalouden kehittämisrahaston hallitus hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.