Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 97


 

Esisopimus Kaunispään Rinnealueen tonteista/lunastusjärjestyksen muutos/ Tilannekatsaus maaliskuu 2024

 

866/10.00.00/2023

 

Kunnanhallitus

17.9.2018 § 237

                                        Tekninen johtaja

 

                                         Inarin kunta, Saariselkä Oy ja Metsähallituksen Kiinteistökehitys ovat

                                         neuvotelleet yhteneväisestä kaupasta hollantilaisten TIC BV:n ja Red

                                         Concepts BV:n kanssa koskien merkittävää osaa Kaunispään

                                         Rinnealueen tonteista. Kartta liitteenä 1.

 

                                         Kaupat tehtäisiin vuosittain vuoden 2023 loppuun mennessä, siten että

                                         ensimmäiset kaupat tehtäisiin tämän vuoden loppuun mennessä.

                                         Sopimusjärjestely sisältäisi esisopimuksen ja vuosittain tehtävät kauppakirjat.

                                         Inarin kuntaa koskeva esisopimusluonnos ja Saariselkä Oy:tä koskeva

                                         esisopimusluonnos ovat ohessa. Kauppahinnassa on päädytty 15 %:n

                                         kokonaisalennukseen siten, että alussa kaupat tehdään normaalihinnoilla ja

                                         alennus kasvaa vuoteen 2023 mennessä siten, että kokonaisalennus

                                         saavutetaan. 

 

Kunnanjohtajan

ehdotus                            Kunnanhallitus päättää hyväksyä esisopimusluonnoksen. Kunnanhallitus

                                         myöntää kunnanjohtajalle oikeuden tehdä esisopimusluonnokseen tarkentavia

                                         vähäisiä muutoksia.

 

Käsittely                            Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja

                                         päätöksenteon ajaksi.

 

Kunnanjohtajan

ehdotuksen muutos          Kunnanhallitus päättää siirtää asian lisäselvityksiä varten seuraavaan

                                         kokoukseen.

 

Päätös                              Kunnanhallitus yksimielisesti siirsi asian lisäselvityksiä varten seuraavaan

                                         kokoukseen.

 

                                         Toimeksi: kunnanjohtaja, tekninen johtaja

                    Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                                         __________

 

Kunnanhallitus

1.10.2018 § 243

                                         vs. hallintojohtaja

 

Esisopimuksen tekijäksi on ostajan puolelta vaihtunut Bruins Investments B.V. Se on kattoyritys, jonka alla toimivat RED Concepts B.V sekä neuvottelun

osapuolena ollut WeBuildHomes Ontwikkeling B.V. Ohessa päivitetyt

esisopimusluonnokset.

 

Valtuusto on 18.9.2014 § 52 hyväksynyt Saariselän Rinnealueen asemakaavan tonttien myyntihinnat Rantamaasto Oy:n tekemän arvioinnin mukaan. Samalla valtuusto on myöntänyt kunnanhallitukselle oikeuden määrittää Rantamaasto Oy:n arvioinnin periaatteen mukaisesti tukkuhinta-alennuksen tapauksessa, jossa myydään useampi tontti kerralla.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus                            Kunnanhallitus

1. päättää hyväksyä esisopimusluonnoksen ja myöntää kunnanjohtajalle oikeuden tehdä esisopimusluonnokseen tarkentavia vähäisiä muutoksia

2. ohjeistaa Saariselkä Oy:n hallitusta hyväksymään esisopimusluonnoksen.

 

                                          Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely                             Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja

päätöksenteon ajaksi.

 

                                           Kunnanhallitukselle jaettiin valtuuston päätös 18.9.2014 § 52.    

 

Päätös                                Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen muutok- 

                                           sen.

 

                                           Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.      

 

Toimeksi: kunnanjohtaja, tekninen johtaja

Tiedoksi: Saariselkä Oy

Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                                           __________

 

 

Kunnanhallitus

21.1.2019 § 15

                                          Tekninen johtaja

 

Esisopimuksen allekirjoittaminen on viivästynyt Metsähallituksen vaadittua lisäselvityksiä ostajasta. Metsähallituksen edustajan mukaan lisäselvitykset on saatu ja esisopimus hyväksyttäneen Metsähallituksen hallituksessa 24.1.2019. Ostaja on ilmoittanut toiveena, että esisopimus voitaisiin allekirjoittaa tammikuun aikana. Metsähallituksen edustaja on esittänyt toivomuksen, että Metsähallituksen ja kuntakonsernin edustajat allekirjoittaisivat esisopimukset yhdessä, jonka jälkeen asiasta voisi tiedottaa.

 

Esisopimuksien tekstit ovat tarkentuneet. Inarin kunnan ja Saariselkä Oy:n esisopimusluonnokset ohessa.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus  Kunnanhallitus

1. merkitsee esisopimusluonnoksen tiedoksi teknisine muutoksineen

2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan esisopimuksen

3. valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa teknisiä muutoksia.

Käsittely  Pöydälle jaettiin viimeisin esisopimusluonnos ja kauppakirjaluonnos.

Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: kunnanjohtaja, tekninen johtaja

Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                                          __________

 

Kunnanhallitus

1.6.2020 § 130 

                                          Kunnanjohtaja

                                         

                                          Koronavirustilanne on vaikuttanut yritysten investointi- ja rakentamiskykyyn

kuntaan. Taru Lehtonen on lähestynyt kuntaa kirjeellä, jossa pyydetään, että

Inarin kunta ja Saariselkä Oy sitoutuvat jatkamaan alueen kehittämistä yhdessä Valo Investments Group Holding Oy:n kanssa. Yhtiö kertoo tilanteen

vaikeutuneen ja rakentamisen hidastuvan koronaviruksen ja rajojen sulkemisen vuoksi. Valo Investments Group Holding Oy esittää, että kunta ja Saariselkä Oy sitoutuvat edelleen pyrkimään heidän kanssaan esisopimusjärjestelyyn siten, että kiinteistökauppojen olisi tarkoitus jatkua syyskuussa 2020. Inarin kunnalla ja Valo Investments Group Holding Oy:llä sekä Saariselkä Oy:llä ja Valo Investments Group Holding Oy:llä on ollut voimassa esisopimukset kaupoista liittyen Saariselän rinnealueeseen ja kortteleihin 328-334 sekä kortteleihin 340-342. Näistä sopimuksista kunnan ja Valo Investments Group Holding Oy:n välinen sopimus on rauennut kortteleiden 328-334 sekä tontin 340/2 osalta.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus                              Kunnanhallitus päättää

1. hyväksyä Valo Investments Group Holding Oy:n esityksen ja päättää, että

kunta sitoutuu koronavirustilanteen vuoksi uuteen esisopimusjärjestelyyn

kiinteistökaupoista 30.9.2020 saakka

2. kehottaa omistajaohjeena Saariselkä Oy:tä sitoutumaan omalta osaltaan

vastaavaan esisopimusjärjestelyyn ja tarvittaessa neuvottelemaan myös

uuden esisopimuksen kiinteistökauppojen edistämiseen liittyen.

 

                                           Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.  

 

Käsittely                             Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja

päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

                                           Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

                                           Tiedoksi: Saariselkä Oy, Valo Investments Group Holding Oy

Lisätietoja: kunnanjohtaja Toni K. Laine, puh. 040 594 3253

                                           __________

 

Kunnanhallitus

5.10.2020 § 208

 

                                          Tekninen johtaja

 

Taru Lehtonen Valo Investments Group Holding Oy:stä on toimittanut kunnanjohtajalle oheisen esityksen. Esityksen mukaan ulkomaisten sijoittajien tuonti

alueelle on estynyt koronan aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi, mikä on aiheuttanut viivästymisiä hankkeelle. Yritys pyytää lisäaikaa maakaupoille ja esisopimukseen siten, että maaliskuussa 2021 he olisivat valmiita jatkamaan neuvotteluja uusien maa-alueiden ostamisesta.

 

Esityksen saatteena olevassa sähköpostissa yritys ilmoittaa aloittavansa rakennustoiminnan alueella lokakuussa.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus  Kunnanhallitus päättää hyväksyä Valo Investment Group Holding Oy:n

   esityksen jatkaa sitoutumista esisopimukseen ja antaa Saariselkä Oy:lle

omistajaohjeen toimia vastaavalla tavalla.

 

                                          Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. 

 

Käsittely                            Tekninen johtaja Arto Leppälä oli paikalla asiantuntijana klo 16.05 - 16.15.

                     Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi: Valo Investments Group Holding Oy, Saariselkä Oy

Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

__________

 

 

Kunnanhallitus

19.4.2021 § 95

                                          Tekninen johtaja

                                            

                     Valo Investment Group Holding Oy:n edustaja on pyytänyt lisäaikaa

maakaupoille ja esisopimuksen jatkamiselle. Perusteluna on yhtiön

Metsähallituksen kanssa sopima lisäaika. Esitys ohessa.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Valo Investment Group Holding Oy:n

esityksen jatkaa sitoutumista esisopimukseen 31.12.2021 saakka ja antaa

Saariselkä Oy:lle omistajaohjauksen toimia samalla tavalla.

 

Käsittely                             Maire Puikko poistui esteellisenä (intressijäävi) asian käsittelyn ja

päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös  Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

                                           Tiedoksi: Valo Investments Group Holding Oy, Saariselkä Oy

Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                                           __________

 

Kunnanhallitus

15.11.2021 § 286

                                          Tekninen johtaja

 

                                           Valo Investment Group Holding Oy:n toimitusjohtaja Taru Lehtonen on pyynyt

muutoksia tonttien lunastusjärjestykseen ja aikatauluihin. Alkuperäinen

lunastusohjelma on ohessa. Ohjelman mukaiset korttelit 336 ja 337 yhtiö on

lunastanut itselleen.

 

Uudessa lunastusohjelmassa kortteli 340 (Lupukka) lunastettaisiin tämän vuoden loppuun mennessä ja korttelit 333 ja 334 (Puilakka) lunastettaisiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Korttelit 341 ja 342 lunastettaisiin vuoden 2022 loppuun mennessä. Uusi lunastusohjelma ohessa.

 

Lunastettavien kortteleiden erilaisten hintojen vuoksi tekninen johtaja on tarkistanut alennusprosentit siten, että kokonaisalennusprosentti pysyy alkuperäisessä 15 prosentissa.

 

Käsittely  Tekninen johtaja Arto Leppälä oli paikalla asiantuntijana klo 14.15 - 14.20

kokouksen ollessa keskeytettynä.

 

Päätös                               Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Toimeksi: tekninen johtaja, kunnanjohtaja

Tiedoksi: Valo Investments Group Holding Oy, Saariselkä Oy

Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                                           __________

 

Kunnanhallitus

12.12.2022 § 233

                                          Tekninen johtaja

 

Valo Investments Group Holding Oy:n puolesta toimitusjohtaja Taru Lehtonen on esittänyt, että kunnanhallituksen päätöksen 15.11.2021 § 286 liitteenä olevaa lunastusjärjestystä muutettaisiin vuosien 2022 ja 2023 osalta siten, että tänä vuonna yhtiö lunastaisi Vaeltajantien korttelit RM 341 ja RM 342 ja vasta

vuonna 2023 Puilakan korttelit RM 333 ja RM 334.

 

Kartta ohessa.

 

Edellä mainitut korttelit ovat esisopimuksessa samalla alennusprosentilla, joten esisopimuksen kokonaisuuden kannalta ei ole merkitystä esitetyllä

lunastusjärjestyksen muutoksella. Korttelit 341 ja 342 ovat Saariselkä Oy:n

                                          taseessa.

 

Kunnanjohtajan

ehdotus                            Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyn lunastusjärjestyksen muutoksen.             

Päätös                              Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

                                         Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

                                         Toimeksi: Tekninen johtaja

                    Tiedoksi: Valo Investments Group Holding Oy, Saariselkä Oy

                    Lisätietoja: tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

                     ____________

 

Kunnanhallitus 23.04.2024 § 97  

866/10.00.00/2023 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Inarin kunnan, Saariselkä Oy:n ja Valo Investments Group Holding Oy:n välinen esisopimus koskien Kaunispään rinnealueen tonttien ostoa on edennyt esisopimuksen ja aiemmin kirjattujen aikataulu- ja lunastusjärjestysmuutoksien mukaisesti.

 

Luovutetut korttelit 12.4.2024 mennessä:

-          Vaulo 336 ja 337

-          Lupukka 340-1 ja 340-2

-          Vaeltajantie 341 ja 342

-          Puilakka 333 ja 334.

 

Esisopimuksen mukaisista rakennuspaikoista on jäljellä korttelien Suomu 328, 329, 331 ja 332 tontit, yhteensä 10 kappaletta. Kyseisten tonttien kaupat tulee allekirjoittaa vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

Valo Investments Group Holding Oy on esittänyt luonnoksia suunnitteilla olevista rakennushankkeista. Alueen rakentamista ohjaava asemakaava on rakentamisalueiden rajojen suhteen merkittävän sitova alueen käytön nykyisiin tavoitteisiin ja mahdollisuuksiin nähden. Mahdollisuutta ja tarvetta käynnistää alueen asemakaavan tarkistus ja päivittäminen em. osin on pohdittu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tommi Kasurinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tilannekatsauksen tiedoksi.

 

Käsittely Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela oli paikalla asiantuntijana klo 16.04-16.30. Kokous keskeytettiin kuulemisen ajaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611,

reetta-mari.tammela@inari.fi

 ___________