Dynasty tietopalvelu Haku RSS Inarin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.inari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 39



 

Rakennusjärjestyksen osallistamis- ja arviointisuunnitelman hyväksyminen ja nähtäville asettaminen

 

Tekninen lautakunta 24.04.2024 § 39  

804/10.03.00.00/2023 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

Uusi rakentamislaki astuu voimaan 1.1.2025. Jotta kunnan rakennusjärjestyksellä vastattaisiin uuden lain säädöksiin, tulee rakennusjärjestyksen uudistamistyö käynnistää. Tekninen lautakunta on päätöksellään 29.11.2023 § 79 nimennyt rakennusjärjetyksen uudistamisen työryhmäksi rakennustarkastajan, kaavoitusinsinöörin ja teknisen johtajan.

 

Uudistamistyö käynnistetään viemällä rakennusjärjestyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on kuvata rakennusjärjestyksen uudistamisen tavoitteita ja tarpeita, sekä kuvata uudistamistyöhön kuuluvia vaiheita ja eri vaiheisiin sisältyviä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia. Myös Inarin kunnan hallintosääntöön kirjattavia muutoksia valmistellaan vuoden 2024 aikana vastaaman lakiuudistuksien vaatimuksia.

 

Uusi rakennusjärjestys viedään valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2025 alussa. Hallintomenettelyssä noudatetaan nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisuutta, koska uudistamistyö käynnistetään nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana.

 

Uudistustyön vireille tulosta ja etenemisestä tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, verkkosivuilla ja paikallisessa lehdessä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta asettaa rakennusjärjetyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville 1.5.2024 ja pidetään nähtävillä koko rakennusjärjestyksen laatimisen ajan.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan ehdotuksen yksimielisesti.


Toimeksi: rakennusvalvonta, kaavoitus
Tiedoksi:
Lisätietoja: tekninen johtaja Reetta-Mari Tammela, puh. 040 655 1611
reetta-mari.tammela@inari.fi